perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kuolleelle annettu on kauneuden kasvot


Hei! Tänään on ollu outo päivä. Aamulla hurjan sumusta mutta tavallaan lämmin. Iltapäivällä olin aivan täysin sekaisin kävelin täysin tietoisesti kirjastolle mutta löysin itseni vastakkaisesta suunnasta. Kirjastosta pois tultuani lähes tulkoon juoksin itkien pakoon ihmistä josta nyt en ihan älyttömästi pidä mutta ei olisi ollut edes paha jos olisin moikannut. Muutenkin ollut ihan höpönä koko viikon. Eilen oli koululla Kari Korhosen päihdevalistus joka oli aivan mahtava se pisti oikeasti miettimään asioita olen ikuisesti kiitollinen että sain mahdollisuuden päästä kuuntelemaan. Nyt vielä bongattuja lyriikoita aikasemmasta Apulanta popituksesta.

Tässä mielessä
käydään outo näytelmä
Ilman harjoituksia
pelkkää tragikoomista
Niin epätodellinen
ja kovin petollinen
on se illuusio
johon tuudittaudutaan
Ei muuta apua saa
kuin purkitettua
Siinä tilanteessa
kun on kaukana
Apulanta Näytelmä

 Murtunut mielesi on
enkä nää mitenkään
sitä karttana päämäärään
Minä en vain usko
että sun on hyvä näin
muttei saa monikaan
sitä koskaan tietää
sille ei oo paikkaa
Apulanta Väistö

 Kodista on tullut hauta
haamujen tuhkauurna
Kaikuvat naurusta
kuin sydän peilissä
Pidä kiinni ettet pelkää
vaistoihinkaan ei uskalla luottaa
Mahdollista irroittaa
jos sydän kestää
Meiltä on viety kaikki
silmiemme alta
Niin huomaamatta varkain
vaikka pyhiksi luultiin
Apulanta Nimensä alle
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti